Partio muodostuu partio-ohjelmasta. Partio-ohjelma -sivulle on tämä koottu sekä kirjattu ideoita, miten ohjelman osa-alueet voisi toteuttaa esimerkiksi kokouksissa.
Partiossa tehdään paljon retkiä, eikä uusilla retkenjohtajilla ole välttämättä kaikki tarpeellinen tiedossa retken turvallisesti ja hauskasti järjestämiseksi. Retkenjohtajan ohje on lippukunnan tekemä ohjeistus niin uusille kuin vanhoillekin. Retkikansiosta löydät esimerkkimateriaaleja retkien järjestämisen helpottamiseksi sekä esimerkiksi retkipaikkoja.
Retkilomake on täytettävä ennen jokaista retkeä. Se antaa tiedon lippukunnanjohtajalle retken olemassaolemisesta, joka on tärkeää turvallisuuden vuoksi sekä myös osallistumismaksujen järjestelemiseksi.
Tavallisille ryhmien ja ikäkausien retkille on käytettävissä lippukunnan rahaa
Yöretket (1-2 yötä): 10 euroa / osallistuja
Päiväretket: 5 euroa / osallistuja
Lippukunnan toimintasuunnitelman mukaisille yhteisille retkille on varattu erikseen talousarviossa omat summansa.
Tavoite olisi lähtökohtaisesti saada pidettyä retkemme maksuttomina. Retkilomake ohjaa osallistumismaksun keräämisen yksityiskohdissa.